Kirjoittamisesta ja aloittamisesta.

27.04.2022

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen.

Tässä se nyt on.

Tämä blogi kertoo yrittäjyydestä, taiteista, elämästäni ihmisenä, ja muista minulle tärkeistä asioista.

Päätin jo yrittäjyyteni ensimmäisillä askeleilla etten rajoita itseäni mitenkään, ja aion muistaa sen myös kirjoittaessani.

Olen kirjoittanut paljon, mutten koe olevani mikään ”oikea” kirjoittaja. Monesti tuntuu että tekstini on epäselvää ja sanat taipuvat päässäni muotoon jotka vain minä tunnistan sanoiksi ja ymmärrän. Mutten anna sen häiritä. Kirjoitan vain menemään koska haluan. Ja olen avoin. Koska sitä minä olen.

Aion kirjoittaa myös kipeistä asioista jos minusta tuntuu siltä. Olen kyllästynyt ajatukseen siitä mikä on kannattavaa ja pop sanoa juuri nyt, ja mikä ei. Jos haluan kirjoittaa paska, kirjoitan paska. Ja nykyäänhän se ei edes ole niin paha sana kuin esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten, mikä on minusta hyvä asia. Mutta sillekkin on paikkansa eikä se ole mielestäni joka paikassa.

Sieluni huutaa tällä hetkellä vapautta joka solullani ja aion kuunnella sitä. Kirjoitan siis myös vapaasti. Koen olevani erittäin onnekas siinä että minulla on hyvä tukiverkosto. Tuki luo myös vapautta tehdä asioita jotka ovat omalle sielulle elintärkeitä. Ystävät, perhe, ja kollegat jotka antavat minulle voimaa tehdä sitä mitä rakastan, tuottavat minulle vapauden ja varmuuden tunnetta siitä että tekemiseni ja järjettömät päätökseni ovat tärkeitä.

En usko että ilman heidän tukeaan olisin tehnyt päätöksen alkaa yrittäjäksi. Se voima jota heiltä sain ja saan edelleen, on korvaamatonta. Koin paljon epävarmuutta päätöksen kiertäessä ympyrää ja lopulta ympärilläni olevien ihmisten ansiosta, päätin lopulta tarttua tilaisuuteen ja aloin rakentaa itselleni yrittäjän mentaliteettia ja omaa yritystäni. Kuitenkin täysin omin ehdoin.

Tiedostan olevani erittäin etuoikeutettu että voin valita mitä teen, ja se on mahdollista. Kaikilla ei valitettavasti ole näin. Olen siis myös todella kiitollinen siitä. Kiitos kaikki perheenjäsenet, ystävät, kollegat ja tukijoukot että olette tukeneet minua tänne asti. Täältä voi nyt seurata pääni sopukoissa pyöriviä ajatuksia asioista joita teen ja joita koen.

Kuullaan siis pian!

Herkullista kevättä ja Ihanaa Vappua!

-Weera Riina